Muutin asumaan Helsingin Pihlajistoon lokakuussa 2024. Tiesin jo tuolloin, että taloyhtiöömme on tulossa lähiaikoina linjastoremontti, johon kuuluivat putkien ja sähköjen uusiminen. Samalla myös koko kylpyhuone meni täysin uusiksi.
Remontin piti kestää rappukäytävämme asunnoissa kolme kuukautta marraskuun 2025 alusta lähtien, mutta valmistuminen viivästyi kahdella viikolla. Kaikki kylpyhuoneet jouduttiin remontoimaan asbestityönä.
Asukkailla ei ollut lupa asua remontin aikana asunnoissaan, ei edes käydä paikan päällä. Niinpä minäkin jouduin lähtemään evakkoon, iäkkäiden vanhempieni luokse Keski-Pohjanmaalle. Piipahdin kyllä joulukuussa yhden viikonvaihteen ajaksi Helsinkiin, kun kuoromme esitti yhdessä orkesterin ja solistien kanssa J. S. Bachin Jouluoratorion (I-III) Kallion kirkossa. Yövyin ystävieni luona Vantaalla.
Joulu tuli ja meni yhdessä perheen kanssa, kun sisarenikin saapui miehensä kanssa Rovaniemeltä vanhempieni luokse. Matkustin joulun jälkeen reiluksi viikoksi sisareni luokse Rovaniemelle, missä pakkanen paukkui täydellä voimallaan.
Vanhempieni luokse palattuani elo oli hyvin rauhallista, kunnes tammikuun puolivälissä löysimme yhtenä aamuna isäni kanssa äitini kuolleena omasta vuoteestaan. Jouduin järjestelemään hautajaiset ja keräämään asiakirjoja perunkirjoitusta varten.
Elämä muuttui yhtäkkiä sekavaksi ja stressaavaksi. Tunteet myllersivät, mikä ei tehnyt kovinkaan hyvää mielenterveydelleni. Saimme kuitenkin järjestettyä hautajaiset äitini toivomusten mukaisesti. Viikko niiden jälkeen pääsin muuttamaan takaisin pölyiseen kotiini, jossa kaikki kalusteet olivat suojamuovien alla. Palkkaamani kaksi siivoojaa hoitivat asuntoni asuttavaan ja siistiin kuntoon.
Olin päässyt takaisin omaan kotiini, mutta pitkä poissaolo sieltä ja Helsingistä vaati jälleen totuttelua. Tuntui lähes siltä kuin olisin vasta muuttanut maalta Helsinkiin. Irtiotto kaupungista asetti kuitenkin ajatuksiani uudella tavalla perspektiiviin: niin maalla kuin kaupungissa asumisessa on hyvät ja huonot puolensa.
Pauli Löija